Villa Luova - Moderni puutalo Helsinkiin


Puhdasvaluseinä paljastuu

Henri. Lukuaika: n. minuutti.

Eilen avattiin ensimmäiset muotit, joiden takaa paljastuivat puhdasvaluseinät. Ensimmäistä muotin avaamista piti tulla ihan kesken työpäivän katsomaan, sen verran odotettu ja jännitetty tapahtuma oli kyseessä. Muotista paljastui tulevan teknisen tilan ja kodinhoitohuoneen seinä, joka näytti oikein hyvältä. Muista muoteista ei sitten enää yhtä virheetöntä seinää paljastunutkaan.

Ei tilanne onneksi ihan katastrofaalinenkaan ole, muut seinät ovat hieman elävämpiä ja sisältävät enemmän ilmahuokosia, osin hieman isompiakin. Yhteen seinään oli pari isompaa koloa jäänyt ja yksi nurkka (joka onneksi jää piiloon) oli hieman heikosti saanut betonia. Kuvat kertokoon oma tarinansa – seinät ovat tietysti näissä ihan tuoreita, eivätkä täysin kuivaneita – osassa kuvista esiintyvä ruudukko johtuu esimerkiksi raudoituksen kohdalta eri tahtiin kuivamisesta.

Reilu kaksi kuukautta varsinaista rakentamista takana ja valmista pintaa syntyy taas!

Kuvia puhdasvaluseinistä

Puhdasvaluseinä paljastuu
Ensimmäinen muotti on juuri avattu.

Puhdasvaluseinä paljastuu
Ensimmäisen muotin seinäpintaa.

Puhdasvaluseinä paljastuu
Kylpyhuoneen liukuoven kolo.

Puhdasvaluseinä paljastuu
Yksityiskohtia liukuoviseinästä.

Puhdasvaluseinä paljastuu
Käynti kodinhoitohuoneeseen.

Puhdasvaluseinä paljastuu
Lähikuva isommista koloista.

Puhdasvaluseinä paljastuu
Valo leikkii betoniseinillä.

Puhdasvaluseinä paljastuu
Näkymä saunan sisäseinään, joka jää betonille.

Puhdasvaluseinä paljastuu
Toisesta suunnasta, WC:n nurkkaus kodinhoitohuoneesta katsottuna.

Puhdasvaluseinä paljastuu
Kylpyhuoneen sisäänkäyntiä.

Puhdasvaluseinä paljastuu
Yksityiskohta betoniseinästä liukuoven kohdalta.

Puhdasvaluseinä paljastuu
Kokonaiskuvaa betonille jäävistä seinistä.

Puhdasvaluseinä paljastuu
Pesuhuoneen ja saunan välinen pilari.

Puhdasvaluseinä paljastuu
Piiloon jäävä seinän pääty – tätä ei olisi kyllä näkyville halunnutkaan.

9 kommentteja artikkeliin ‘Puhdasvaluseinä paljastuu’

  1. Velisesi says:

    Jälkiviisaus on aina helppoa… Keskustelin tuosta seinien valamisesta erään tuttavani kanssa. Sieltä tuli niksi jolla kuulemma saa hyvin tasaisen samettisen ja ilmakuplattoman pinnan, toimii ainakin kokemuksellisesti:

    “Pienellä” käsitäryllä (laitteella joka toimii vastaavasti kuin maantiivistäjät) tärytetään muottia vasten muotin ulkopuolelta tuon perus massan sisäisen vibrauksen lisäksi. Näin muotin pinnasta lähtee nuo ilmakuplat paremmin liikkeelle. Harmi että nämä niksit tulevat monesti jo myöhään kun jotain on tehty ja aiheesta keskustellaan toisaalla.

    Tosin noinhan pinta on kyllä elävä, mutta oliko se välttämättä se mitä haettiin… Tämä siis vinkkinä ja oman mielen mukaan testattavaksi tuleviin valuihin ja mahdollisesti muille samaa hommaa tekeville.

    • Velisesi says:

      Niin ja sitten toinen lähde kielsi muottitäryn käytön… Tosin muottitäry taitaa olla järeämpi kone mitä käsikäyttöinen tärytin viittaukista pulttauksista yms päätelleen…

      Huoh, kaikki on siis itse testattava ja tehtävä tuloksista omat johtopäätökset.

      • Henri says:

        Jep, muuttuvia elementtejä on tässä hommassa aika paljon ja kaikenlaisia ohjeita on kuultu jos vaikka keneltä. Oikeata kokemusperäistä tietoa ei sitten kovin monelta löydykään. Muotin pinta, betonin notkeus, betonin pudotuskorkeus, valunopeus, valukerrosten paksuus, valusukan käyttö yms. vaikuttaa kaikki syntyvään jälkeen.

        Meillä muotin pinta erittäin tiivis muovipinnoitteen takia, joten huokosten syntyminen on todennäköisempää kuin vaikka lautamuotilla.

        Itsetiivistyvällä ei saa vibrata tai täryttää ollenkaan, betoni on kuin vettä joten tärinät saattavat kertautua muotin sisällä ja aiheuttaa muotin rikkoontumisen, ja kuten todettua koko muotti voi tyhjentyä pienen reiän kautta…

        Mutta ei noista ilmahuokosista kokonaan eroon haluta, isoista koloista ja nurkkien epätasaisuuksista kyllä.

  2. Teemu says:

    Onpa hyvännäköistä pintaa ja hyvällä maulla suunniteltu projekti. Noiden betonin huokosten täyttämiseen on käsittääkseni eri tekniikoita, hienoa seinää tuosta tulee joka tapauksessa.

    Muutamia kysymyksiä liittyen aiheeseen vastaavaa projektia miettineenä. Miten käytännössä muottien valmistus, teittekö itse ja oliko siinä mitään erityistä huomioitavaa? Pystyisikö itsetehdyillä muoteilla tekemään korkeaa, toiseen kerrokseen ulottuvaa seinää? Täytyykö sauma-alue tiivistää jollain tavoin vai riittääkö pelkkä puskusauma pintamuotissa? Vibraus lienee oleellinen täyttymisen kannalta, oliko raudoitus tiellä ja onko joku kriittinen seinänpaksuus jolla täryttäminen on helpompaa?

    Myös kustannukset ja työvoima kiinnostavat. Onko seinän neliöhinta verrattavissa vastaavaan valuharkkoseinään? Entä mitä sanot, onko homma opeteltavissa itse vai vaatiiko aina monta ammattimiestä valvomaan ja tekemään työn?

    • Henri says:

      Muotit tehtiin “itse” eli rakennusporukka kasasi. Huokosia ei sinänsä lähdetä täyttämään, pientä eloa pintaan toivottiinkin. Muutama kolo paikataan – ne pari isompaa.

      Muottien teossa pitää osata varautua betonin aiheuttamiin paineisiin, nopea pintatestimuottimme pullistui aikalailla ilman kunnon tukia. Tosin silloin oli itsetiivistyvä betoni testissä, mutta kyllä näissä notkeissakin painetta tulee. Muoteissa ei meillä ollut saumoissa mitään erityistä tiivistystä, mutta koska meillä muotit tehtiin valmiin lattian päälle oli muottien alareunoissa tiivistenauhat.

      En uskalla ruveta kustannuksia laskemaan, muotteja teki neljä miestä 1-2 viikkoa, ehkä vähän varman päälle. Meillä oli lisäksi käytössä 12mm muovipinnotteinen vaneri ja vielä tukevoittamaan 21mm vaneri + tukeva kehikko siihen päälle. Samat seinät olisi varmaan n. viikossa tehty valuharkoilla. Toki tuo on sitten valmista pintaa ja muuta keinoa tuollaisen pinnan tekemiseen ei liene. Ja on sitten kunnon kiviseinää.

      Eiköhän tuon itse työn voisi itsekin tehdä, mutta rakennesuunnittelijalta ainakin raudoitukset ja laskelmat olisi hyvä olla. Hieman paksummat seinät lienee helpompi tehdä, niin saa raudat enemmän irti seinän pinnasta, meillä seinien paksuudet ohuimmillaan 8 senttiä, joka toi omat haasteensa. Jos on joku tietty lopputulos mielessä niin sitten sen saaminen voi olla hieman epävarmempaa, aika monta muuttuja tuossa tosiaan on tekovaiheessa. Jos saa ammattimiehet tekemään pelkän valun, niin se olisi varmaan kaikista paras. Itse valuunhan ei tuossa mennyt kuin tunti.

      Hyvä paikka alkuun on tämän linkin takaa löytyvät opukset – Puhdasvaluopas ja paikallavaluohjeet.
      http://www.betoni.com/paikallavalurakentaminen

  3. Matti says:

    Moi

    Näitä kuvia katsellessa alkaa aina miettimään harkon vaihtamista puhdasvaluksi, talo nousee jo toisessa kerroksessa joten päätöksen aika alkaa olla lähellä. Vino sisäkatto ja seinien korkeus tuovat tosin hiukan lisähaastetta. Mitenkäs, onko teillä liukkarit jo asennettu (kuva olisi kiva mikäli on) vai onko vasta suunnitteluasteella? Tuo liukuoven syvennys on todella onnistuneen näköinen!

    Mietittekö muuten missään vaiheessa että jättäisi ontelolaatan valmiiksi yläpinnaksi?

    T. Matti

    • Henri says:

      Terve Matti,

      Ja pahoittelut on näköjään vastaaminen jäänyt hieman myöhäiseksi. Liukuovet odottavat vielä tilaamista, sen verran tyyriitä olivat kun menee taas ihan käsityöksi ja kokokin hieman haastava 135 cm leveä menee juuri yli kaikkien ovitoimittajien mitoista.

      Betonikattoa mietittiin alussa (silloin se olisi ollut paikallavalettu), mutta kun tuossa tilassa myös lattia on betonia niin jotain pehmeämpää materiaalia tarvitaan jo fiiliksenkin takia, samoin myös akustiikan. Rimakatto odottaa tekijäänsä vielä syksyllä.

      • Matti says:

        Moi
        Oletteko jo edenneet rimakaton kanssa? Meillä on tekeillä rimakatto keittiö-olohuoneeseen (vähän samaan tyyliin kuin home@mathildedal-blogissa). Noin 40 mm leveää ja 30 mm paksua rimaa 20 millin raolla ja taustalle joko mustaksi maalattu levy tai suodatinkangas. Arolan höyläämön kanssa ollaan käyty kirjeenvaihtoa ja nyt pitäisi päättää otammeko mänty vai koivurimaa. Kaikki kokemukset ja vinkit olisi tervetulleita tuon rimakaton osalta…

        • Henri says:

          Rimakatto odottelee vielä tekemistä, ennen lumien tuloa kaikki energia kohdistuu ulkotöihin, joita vielä on vähän rästissä. Suunnitelmissa on hieman pienempi rima 28×28 kokoisena ja vähän pienemmällä raolla. Akustinen tumma kangas on jo hankittuna (ja katossa peittämässä alaslaskukoolinkia, sähkövetoja yms.)

Jätä kommentti